There's something old, and something new, what should I do?

Viimeinen viikonloppu...

Lauantaina... 

Tällä hetkellä istun sängyllä, mietin että mitä kaikkea on tapahtunut ennen tätä päivää, kaikkea mitä olen kokenut, joka ikistä tunnetta jonka olen tuntenut, ja pääasiassa sitä mihin kaikki aika katosi?

Enää kaksi yötä ja mun aika tässä perheessä on ohi. En tiedä miten onnistun jättään tän kaiken taakse. Musta tuntuu, että oon niin tottunut Jenkkeihin; ihmisiin, kieleen, ja kulttuuriin. Takaisin palaaminen pelottaa, vaikka se kuulostaakin hassulta sanoa. En tiedä miten pääsen takaisin kärryille siihen samaan arkeen, elämään ja ympäristöö, kun samalla jätän taakseni ihmisiä ja ympäristön jotka on mulle niinkö koti. Miten meidän pitää jakaa kaksi kotia eripuolella maailmaa? Miksi ne ei vaan voisi olla yhtä?

Muistan kuinka juttelin tästä mun hostmomille ja sanoin että miksi en vois vaan yhdistää mun kahta elämää? Sen vastaus siihen oli että sä tiiät mihin oot sitoutunut, jo lähtiissä sun piti tietää, että tämä jonain päivänä tulee tapahtumaan, sä sitouduit siihen. 

Niin raskaalta kuin se kuulostaakin, niin tein. En mä kuitenkaan ajatellut siinä vaiheessa kun itseni ilmotin AFS:än nettisivuilla vaihtoon haluavaksi, että millaista tulisi olla sanoa heippa kaikille niille jotka on vaikuttanut siihen mikä minä tällä hetkellä olen, kaikki kokemukset jotka on luonut musta tän ihmisen joka tällä hetkellä kirjoittaa tätä tekstiä. 

Voin sanoa ettei vaihtovuosi ole pelkkää iloa ja hymyä, vaan on siinä niitä hankaliakin hetkiä mukana. Kaikki ei aina mene niinkuin elokuvissa. Mä muistan riidelleeni monen kaverin kanssa, ja aina ne asiatkaan ei ollut mitään isoja juttuja, mutta näin meidän kesken musta tuntuu, että osat jenkit on aika herkkiä, eikä niillä kaikilla ole hirveän hyvä huumorintaju. :) 

Mua pelottaa tuleva, mua pelottaa lähteä, ja palata. Mitä jos mä olen muuttunut enkä sovi enää takaisin? Silti vaikka mun tunteet on ihan sekasin, pyörii ylösalas pientä vuoristorataa, en kadu hetkeäkään että lähdin tähän seikkailuun. Niin hyvät kuin huonot hetketkin kokeneena tämä vuosi on ollut uskomaton. Olen oppinut vaan niin paljon. En voi muutakuin oikeesti suositella kaikille niille joilla on intoa lähtä kokeilemaan omia siipiään jossain muualla kuin mitä kotona Suomessa, että lähtekään vaihtoon. Vaihdon aikana tapahtuntutta, ei koe missään muualla. Tämä kokemus on jotain niin unikkii ettei sitä vaan osaa laittaa sanoihin. 

Aloin viikko sitte pakkailemaan mun tavaroita kasaan. Olen aina aatellut etten mä olisi shoppaillut mitenkään paljoa, mutta kuitenkin mun ja sekä Mian laukut on ihan täynnä tavaraa, ja saa nähdä onko painomäärä rajan ylittävä. Tuntuu tosi oudolta pakata vuosi mun elämästä matkalaukkuun ja hypätä lentokoneeseen ja jättää tää kakki tänne. En ole ehtinyt sanoa läheskään kaikille heippa keille oisin ehkä halunnutkin. Tuntuu, että joko minä tai he on ollu tosi kiireisiä eikä yhteistä aikaa vaan löydy. Mutta positiivista on sekin, että toisten kanssa me ollaan vaan tungettu ittemme toisten aikatauluihin ja nähty, juteltu ja itketty ja halailtu ja yritetty miettiä mitä tämä muutoksen vaihe merkitsee. 

Näinä viimeisinä hetkinä olen päässyt viettään aikaa vaihtarikavereittenkin kanssa. Mulla on ollut kavereita yötä, ja olen itekkin ollut kavereilla yötä. On ihanaa miten monen maalaisia ihanuuksia oon päässy tapaamaan! Olen käynyt shoppailemassa, altailla uimassa, eläintarhassa, ulkona syömässä, otettu lemmikkieläin hoitoon(joka siis on bearded dragon, mikä ei mulle sano mitään, mutta se näyttää liskolta...) salilla, ulkona pelailemassa kaikenlaisia pelejä ja viimeisemmäksi baseball pelissä. 

Sunnuntai  28.6.2015.

Ainiin ja samalla kun kävin mun Liaisonin kanssa zoossa, ja Niko Niko's:ssa syömässä käytiin myös pysähtymässä beer can talon kohdalla. Eli siis koko talo on koristeltu kaljatölkeillä. Näytti aika coolilta. 

Viimeinen yö meneillään. Kello on puol kaks yöllä, ja mua ei vaan väsytä. Ajattelin kirjoittaa viimeisen postauksen Amerikasta. Kävin äskön moikkaamassa kahta kaveria ulkona, sillä ne halus käydä sanoo mulle heipat ennenkä lähen, sekä muutamaa tuntia aiemmin mun koulukaveri kävi pyörähtämässä täällä ja toi mulle Bath&BodyWork:ltä body mistin, ja body lotionin. On ihana huomata miten moneen ihmiseen oon tämän vuoden aikana vaikuttanut, ja miten ne kaikki välittää musta. 

Mä en tiiä mitä tehdä. Oon tän illan aikana tirautellut muutamia kyyneleitä, ja en ajattele muuta kuin miten mun tunteet on sekasin. Oon tooooodella onnellinen siitä, että pääsen taas kotia, mutta onko se oikein miten paljon se palaaminen jännittää, ja ajattelen että oisko tänne jääminen vaan helpompaa. 

Mun hostmom tuli sanoon mulle illalla että ne dadin kanssa on tosi surullisia kun tämä on mun viimeinen ilta täällä. Mun dad meni niin noloksi, että se vaan pakeni paikalta. Musta on tullut osa perhettä, kuulun pakettiin, mutta ehkä nyt on vaan mun aika ottaa ero tästä paketista, kokeilla mun siipiä uudestaan koti Suomessa ja katsoa minne mun tie vie. Samalla ajattelen tän hetken olevan jonkun suuren loppu, mutta eikö sillon myös avaudu jokin uusi ovi kohti jotain toista suurempaa. 

Olin tänään mun brasialaisen kaverin, Danilon, läksiäis juhlissa. Juhlissa tapasin monta uutta ihmistä, jotka olisin halunnut tavata jo aiemmin. Tuntuu ettei vaan aika riitä mihinkäään. Mitä jos vaan voisin sanoa stop - ja kaikki tämä pysähtyisi, edes hetken voisin vain olla ilman paineita ajasta.

Tänään Danilon juhlissa eräs mieshenkilö tuli juttelemaan minulle. Hän kysyi, että miten tunnen juhlan ns. sankarin, ja kaikki muut ihmiset tilaisuudessa. Sanoin, että olen itsekin vaihtari, ja tämän miehen naama niin sanotusti levähti auki. 

Hän ei osannut sanoa muuta kuin että no mistä sä sitten oot kotoisin. Kerroin olevani Suomesta. Mies katsoi minua ja sanoi, mutta sinun englantihan on täydellistä, en olisi ikinä uskonut ettet oilisi amerikkalainen.

Tuollaiset hetket saa mut onnelliseksi. Tunnen, että olen saavuttanut jotakin, jotakin hyvää. Voin sanoa itselleni, ettei tämä vuosi ole mennyt hukkaan, vaan olen oppinutkin jotakin. Minä olen oppinut toisen kielen, jossa tällä hetkellä pärjään paremmin kuin suomen kielessä, mikä tuntuu ajatuksenakin typerältä, sillä mähän olen suomalainen ja olen puhunut suomea 17 vuotta, mutta silti tällä hetkellä tää on ihan tosi vaikeaa. Olen ylpeä voidessani sanoa puhuvani englantia sujuvasti.

Mä olen ylpeä. Olen ylpeä siitä, että lähdin mukaan tähän seikkailuun, seikkailuun joka on muokannut musta sen mitä olen. Kohta kotia palaaminen ei tule olemaan helppoa, tuun itkeen paljon, ja mun tunteet voi olla aivan sekaisin. Mua kuitenkin lohduttaa ajatus siitä, että mulle jää tänne perhe, jossa ihmiset rakastaa mua niinkuin omaa, ystävät, jotka haluavat pysyä yhteydessä,  ja toivovat näkevänsä mua mahdollisimman pian. Ehkä mä yllätän kaikki ja pakenen tänne jossain vaiheessa. Ensin pitää vaan käydä töissä...

Mun pää on niin täynnä ajatuksia, mutten tiiä mitä sanoa. Tämä huone näyttää niin tyhjältä, kun kaikki on pakattu ja laukut oottaa mua alakerrassa. Kohta on aika sanoa heipat. Saying byebye is really not my thing AT.ALL.

I'd say that this was the craziest decision I've made so far, but it was totally worth it. 

Päässä pyörii. Välillä ajattelen että mitä jos vaan pyörryn, haittaakse?

Ehkä mä meen vaan nukkuun. Jospa aamulla elämä luistas, ja viimeset heipat kavereillekkaan ei tuntuis niin pahalta, puhumattakaan siitä hetkestä kun mun hostperhe tiputtaa mut viimeisen kerran AFS:n leirille ja sanotaan heipat. Sen jälkeen seuraava etappi on Helsinki-Vantaalla, jossa äiti, isi, mummu, Kai, ja Terhi oottaa että ne voi sanoa terve mulle, ja päästään yhdessä suuntaan kohti satamaa, ja Tallinnaa. 

Tallinnan jälkeen sitten takaisin Ouluun, lupaan. 

I hate to say this, but it feels so bad to realize what I am doing; I'm leaving home, to get back home. 

Does it even make any sense? 

Lopuksi vielä kasa kuvia kaikesta tästä viimeisimmästä.

Deep In The Heart Of Texas

I'll always belong here. This is my second home. I am a Texan. 

Howdy Houston, until next time <3 

Pia

Mihin tää aika katos...?

Maybe it is, maybe it is time for me to write again,

En tiedä mihin tää kaikki aika katos. Musta tuntuu, et se oli eilen ku sanoin heipat Suomelle ja astuin koneeseen, matkalle kohti suurta ja tuntematonta mistä en tiennyt yhtään mitään.

Ehkä tää aika minä en oo kirjoittanut kertoo siitä, miten paljon pelkään kirjoittaa, sillä tunteet samaan aikaan ovat vaan niin ristiriitaisia. Tällä hetkellä mulla on aikaa jäljellä kolme viikkoa, jonka jälkeen pitäisi tapahtua paluu arkeen, suomi elämään, suomalaisten kanssa.

Tuntuu että aina kun olen alkanut kirjoittamaan uutta tekstiä, tai edes miettinyt asiaa, olen ajatellut miten kauan edellisestä kerrasta on, ja kuinka nopeasti aika kuluu, joka saa minut tajuamaan sen miten nopeast vaihtovuoteni on "tapahtunut." Tapahtumisella tarkoitan vain tätä koko aikaa, kaikkea uutta koettua, muistoja ja ihan vain elämää.

Matkan varrella koettua:

Ennen Hawaiin matkaa onnistuin laittaan mun jalan pakettiin, eli kävelin jalka kipsissä kuukauden verran, jonka jälkeen kaks viikkoa nilkkatuen kanssa, plus vielä muutaman viikon liikuntakielto. Ei mulle sovi elämä ilman liikuntaa, varsinkin kun olen tottunut liikkumaan niin paljon.

Hawaii expedition maaliskuussa,

Ihana reissu, liikaa ihania vaihtareita(vaan 99 kappaletta), lämpöä, aurinkoa, muistoja, shoppailua! selvisin hyvin, vaikka jalka olikin paketissa, mutta ihanat ihmiset teki reissusta unohtumattoman!

Hawaii oli paikka josta tykkäsin tosi paljon. Ainoa asia mikä harmittaa itseäni on se, että tän jalan takia en päässyt surffilautaa kokeilemaan, mikä tarkoittaa taas sitä että there's going to be a day kun meen takaisin ja pääsen surffaamaan niillä huikeilla Hawaii'n aalloilla! Hawaii anto mulle ihania uusia ihmisiä mun elämään, ja pääsin puhumaan kaikkia viittä kieltä mitä oon ikinä opetellu! Ainakin nyt on yks must visit-place tsekattu, ja jos vaan on mahdollisuus ni meen takasin. Ainoa asia Hawaiista on se että en itse lähtis sinne siinä mielessä että haluaisin vaan bilettää ja juhlia, sillä musta se on enemmänki sellainen rauhallinen paikka. 

Hawaiin jälkeen pari viikkoa kului aika low key meiningeissä ihan kotosalla, koulussa käyden ja vähän kavereiden synttäreitä juhlistaessa. 

Seuraava isompi juttu oli sitten meno San Antonioon vaihtareitten kanssa viettään Fiestaa!

Eli juuri enne omia synttäreitä pääsin San Antonioon pitkäksi viikonlopuksi, ja asuin mun saksalaisen kaverin Birten, ja italialaisen kaverin Francescan kanssa samassa perheessä muutaman päivän ajan. San Antoniossa päästin kokeileen Six Flags, eli iso huvipuisto, sit me pidettiin juhlat mikä meinas hyvin syöntiä ja paljon tanssimista! 

Seuraavana päivänä me mentiin River Walkille ja katottiin millasta San Antoniossa on ennen ollut, kuultiin Alamosta ja käytiin Alamon rakennuksessa. Kaiken sen kulturoinnin jälkeen mentiin kattoon Fiestan juhlakulkuetta ja nähtiin kaiken näkösiä rakennelmia ja esityksiä illan aikana. Ilta kului ja venyi myöhään yöhön jonka jälkeen mentiin takaisin kotia nukkumaan, aamulla pakattiin tavarat ja suunnattiin bussille jotta päästiin takaisin Houstoniin.

mun ilme on tosi hyvä siinä vaiheessa ku toi laite päästää epämääräisiä ääniä...

vähän Hawaiin aloha perhettäkin tuli nähtyä!

Niin ja tosiaan samalla kun mä olin San Antoniossa, Oulussa porukka jännitti kärppien seitsemännessä finaali pelissä, ja mä pysyin menossa mukana sillä ruutu.fi pysyi auki ja talosta ei poistuttu ennenkä peli oli saatu päätökseen ja poika pohjoiseen! :)

TÄYSI-IKÄISYYS!!!

Seuraavaksi juhlittiinkin sitten mun 18-vuotis synttäreitä, oon vihdoin ja viimein aikuinen, ainakin iän perusteella, kaiken näitten vuosien jälkeen! Mun perhe yllätti mut viemällä mut ulos CheeseCake Factory:n syömään. En siis ikinä aiemmin siellä ollut käynyt mutta pakko sanoa että tykkäsin kovasti! 

Kahdeksantoista vuotiaaksi tuleminen Jenkeissä ei ole mikään erikoinen tilanne. Ainut etu mitä saisin tehdä on se että saan ostaa tupakkia, ja oon virallisesti aikuinen. Mutta ainakin saan ajokortin hankkia kun pääsen takaisin kotia! :)

Sit taas mun synttäreitten jälkeen vieteltiin vauvakutsuja koulussa sillä mun historian ope sai vauvan, pidettiin myös Fine Arts Banquet, missä siis teatterissa, ja tai kuorossa hyvin menestyneitä muistettiin. Oli ihanaa nähdä miten ne jotka työskenteli reippaasti ja sai paljon aikaan huomioitiin pienillä muistamisilla.

Fine Arts Banquetin jälkeen mun ilta jatkui sillä että menin Birten luokse yötä.

Seuraavana päivänä olikin sitte mun synttäreitten juhlintaa pienellä vaihtarikaveri porukalla. Käytiin ostaan kaupasta kakku, laittauduttiin näteiksi, syötiin ihana dinneri, ja lopulta päädyttiin Houstonin keskustan liepeille puistoon chillailemaan ja ottelemaan kuvia. Huomattiin myös että siellä ulkoteatterissa oli jonkinlainen esitys, ja päädyttiin katsomaan sitä loppuillan ajaksi. Nuoret ihmiset tanssivat ja näyttelivät kaikenlaista, ihana ainutlaatuinen elämys.

 Puistossa kävellessä meitä vastaan tuli tämmönen sulonen pieni koiranpentu ja pakkohan meidän oli pysähtyä silittelemään sitä hetkeksi!! Täällä on ihana kun ihmiset on niin kilttejä ja ystävällisiä.

Tyttöjen Prom

Viikon päästä mun synttäreitten juhlinnasta Birte meni Promeihin Elsan kanssa, ja mä ja Francesca autettiin niitä laittautumaan, mikä siis sisälsi ihanat kynnet, meikin, ja hiukset! Skippasin siis omat promini kun menin viettämään Fiesta viikonloppua San Antonioon.

Toukokuun aikana ehdittiin juhlia host iskän synttäreitä, ja käydä sen kunniaksi meksikolaisessa ravintolassa, ja pakko myöntää ettei se ollut mun mikään favorite paikka niistä missä oon käyny, mutta kumminkin jonkinlaista! Syötiin seuraavana päivänä sitten lounaaksi leftoverit.

Pikavisiitillä Dallasissa.

Musta on ollut aivan ihana tietää, että muutaman tunnin ajomatkan päässä on ollut suomalaisia ihmisiä lähellä, ja varmasti auttamassa mikäli oisin tiukkaan paikkaan joutunut. Otin ja lähdin käymään viimeistä kertaa täällä ollessani heidän luona kylässä, ja kyllä se paikka vaan on ihana. Ei voi muuta sanoa. Siellä on aina niin kotoisa olo! 

Katriinan kanssa meidän piti käydä ehostamassa tätä suomalaisuutta ja käydä syömässä Ikeassa lihapullat, niinkuin joskus aina Haaparannassa pyörähtäessä on käynyt. Pakko myöntää että ostettiin myös vähän ruotsalaisia karkkeja(sillä ne on vaa parempia kuin mitä jenkkiläiset) ja mun karkit edelleen odottaa syöjäänsä pöytälaatikossa...

Dallasissa ollessani halusin tietenkin tehdä jotakin tälle ihanalle perheelle koska ne ottivat minut sinne toistamiseen kyläilemään. ja leipasin sitten ihan perinteisen juustokakun, makuna mansikka-valkosuklaa. Kakku kävi kyllä hyvin kaupaksi, ja mun omasta mielestä parasta siinä oli nuo valkosuklaaseen dipatut mansikat! Taisi olla mun ensimmäinen kerta kun teen valkosuklaaseen dipattuja mansikoita, ja annoin sitten suklaan kovettua siihen pinnalle, nam. Ne kyllä oli hyviä!!

Dallasin reissun jälkeen tulin takaisin kotia, ja Houstoni saikin sitten kunnon vesisateet ja ukkosmyrskyt, mikä johti sitten siihen, että koko kaupunki tulvi. En oo ikinä nähny mitään sellasta, ja en varmaan tuukkaan. Oli hassua nähdä kuvia siitä miten ne tiet joilla mekin ollaan ajeltu oli kuin jokia, autot liikku veden virtauksen myötä, ja moni ihminen menetti kotinsa, ja henkensä. Mutta onneksi meille ei käynyt mitään, eikä meidän naapurustossa tulivinut niin paljoa että talot ois vaurioitunu. Muistan vain etten sinä yönä paljoa nukkunut, sillä se ukkonen oli niin äänekästä ja kuulosti siltä kuin talon viereen ois pudoteltu pommeja aina salaman lyödessä. Taivas välkkyi valkoisena ja kaikki tuntui olevan sekasin, mutta onneksi nyt tilanne on toinen, ja elämä on jatkunut normaaliin tapaan. Ainut "kiva" asia oli se, että saatiin ylimääräinen vapaapäivä koulusta.

Sillä myrkyisellä viikolla päädyin myös viettämään iltaa Liasonini ja vaihtarikaverini kanssa. Ilta oli erilainen, mutta mieleenpainuva, varmaan viimeinen kerta kun sain viettää aikaa kahden hänen kanssaan, sillä kohta hän lähtee jo kotia. Mä en vaan halua uskoa mun kavereiden lähtemistä muualle ennenkä se oikeasti tapahtuu, ja on pakko sanoa hei hei.

 Toukokuun 29 päivä on nuorimman siskoni syntymäpäivä. Hänen 13 vuotis synttäreitten johdoksi käytiin hänen toiveesta syömässä Kolumbialaisessa ravintolassa. Kolumbialainen ruoka on musta hyvää, erilaista kuin mitä jenkkiläinen tai suomalainen, mutta ei se mitään pahaa ole. Täytyy tulevaisuudessa matkata vierailulle neitin luokse Kolumbian suunnalle. :)

KESÄLOMA

3.6.2015, minä olin valmis High Schoolin kanssa. Kävelin ovista ulos, ja enää en sinne muuten mene kun vain papereiden hakemisen takia. On todella outoa kuvitella että kaikki ne ihmiset keiden kanssa totuin hengaileen eivät tule olemaan enää ensi vuonna mun ympärillä mun yrittäessä selviytyä lukiolaisen arjesta kotona. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin se kait menee. 

Aurinkoa Houstonissa on riittänyt, ja myös Mississipissä.

Palasimme viime yönä muutaman päivän Roadtripiltä Louisianan läpi Mississippin. Mia näki ensimmäistä kertaa valkoista hiekkaa ja oikean rannan, ilma oli aivan uskomattoman ihana, aurinkoa otettiin ihan urakalla, ja pieniä palamisen näkymisiä on havaittavissa, ei niinkään minussa muuten kuin rusketuksena, mutta pikku Mia on vähän pinkkinä... :D 

Mia tosiaan saapui tänne mun luokse viime viikolla. Voin sanoa että on erittäin outoa puhua suomea täällä. Jotenkin tämä paikka, ympäristö ja ihmiset vaan ei ole tehty suomen kieleä varten. Ehkä tää on ihan hyväksi mulle ennenkä pääsen takaisin kotia Suomeen ja en pysty puhumaankaan muuta kuin suomea. 

Kesäloman kunniaksi jouduin myös juhliin muutamat graduation partyt ja päästään highschooli kaverit jatkamaan matkojansa kohti collegejä ja aikuisuutta. Mä tiiän et kaikki ne tulee tekeen niin hyvin nitten elämissä!! :)

Niin ja pari kuvaa myös vikalta koulupäivältä tyttöjen kanssa! Pitäkää koulupystyssä seniorit!! 

Mrs. Amanda, thank you for all you've done for me.

Best Math teacher!! <3

MISSISSIPPI

Ihana rentouttava startti tälle kesälle. Päästiin Meksikonlahteen uimaan, ottaan rannalle aurinkoa, altaille ruskettumaan, syömään Hard Rock Cafen, ja pitämään hauskaa näin tyttöjen kesken. Paitsi Mian mielestä, sillä se oli enemmänkin kidutusta olla helteessä(+37 C) kuumeessa ja kipeänä, ja vielä  siihen päälle polttaa ittensä auringossa. Kokemattomat suomalaiset...

Paluu matkalla me pysähdyttiin New Orleansissa. Käytiin ostamassa paikalliset Kahvit ja Beignetit automatkaa varten. Ihanan näköinen kaupunki, ja tosi sellaista lähiö-omaista elämää. Vanhat talot katujen varsilla luovat ihanan tunnelman ja ulkonäön tuolle kaupungille.

<3 Pia 

Ainiin ja tämä postaus on omistettu Shagulille(Derinille), sillä se muistutti mua miten kaikki kaipaa mun päivityksiä siellä kaukana... <3 See you soon hon!